Realtor logo
post cover

Suomalainen kahvikulttuuri on pikkuhiljaa alkanut saamaan vaikutteita muualta maailmasta. Suomalaiset tunnetaan kovina kahvin juojina, mutta määrän selittää monesti vain se kahvilaji, jota juomme. Suuret kupit ja santsimukit ovat tutumpi tapa suomalaiselle juoda kahvia. Tällöin kerralla juotu määrä kahvia on suurempi, vaikka esimerkiksi Italiassa todennäköisesti juodaan kertoina paljon enemmän kahvia päivässä, mutta kertamäärä on paljon pienempi.

Nykyään Suomenkin kahviloissa on alettu tarjoamaan kahvia monella eri tavalla valmistettuna, eli erikoiskahveja. Kahviloissa kävijä onkin varmasti jo alkanut pikkuhiljaa tottumaan näihin eri tapoihin valmistaa kahvia ja kokeillutkin niitä. Enää ei puhuta vain vahvasta pienestä kupista nautitusta espressosta tai cappuccinosta, mikä on espressoa maitovaahdolla höystettynä.

Listalle ovat tulleet muun muassa caffe macchiato, caffe latte, cafe au lait ja frappe. Kun oppii näistä eri kahveista ja niiden nimistä, on huomattavasti helpompaa tilata kahvia ulkomailla. Nämä ovat meinaan usein hyvin kansainvälisiä nimiä ja kupillinen kahvia voi olla termi, joka ei olekaan tuttu monessa maassa tai sillä voi saada hyvin erilaisen kahvin kuin mitä luuli tilaavansa. Jos kuitenkin pitää perus suomalaisesta kahvikupillisesta on cafe americano yleensä lähinnä sitä muistuttava. Tällöin puhutaan pelkästä kahvista ilman mitään lisukkeita eli maitoa tai sokeria. Americanon tietäminen ja tunteminen voikin auttaa suomalaista tilaamaan juuri oikeinlaista kahvia etelän lomalle mentäessä, vaikka se voikin olla maultaan hieman vahvempaa kuin tavallinen kupillinen Juhla Mokkaa.

Vahvan kahvin nauttiminen ei kuitenkaan välttämättä ole pahaksi. Vaikka suomalainen maku onkin tottunut vaalea paahtoiseen kahviin, se ei aina välttämättä ole sitä parasta kahvia vatsan toimivuuden kannalta. Tumma paahto on yleensä paljon vatsaystävällisempää ja sitä onkin nykyään tarjolla Suomessakin paljon enemmän, jopa kaikkein tutuimpien kahvimerkkien paahtamana.

Alkuperä ja valmistus

Alkuperä ja valmistus

Espresso, joka Suomessakin tunnetaan pienestä mukista juotavana, erittäin vahvana kahvina on suomalaisille erittäin tuttu. Se on lähinnä yhden tai kahden huikan shotti mihin voi lisätä aavistuksen sokeria. Tutumpi ja suositumpi cappuccino valmistetaan myös espressosta lisäämällä siihen paljon vaahdotettua maitoa. Espresso on kuitenkin monille matkailijoille ollut aikoinaan liian vahva vaihtoehto ja siitä americano sai alkunsa.

Kun Välimeren alueelle alkoi tulla enemmän turisteja 70-luvulla, oli kahvin juominen aina hieman ongelmallista. Perinteinen välimerellinen tyyli juoda vahvaa kahvia vähäisinä määrinä ei sopinut monille. Joten espresso kuppia suurennettiin ja siihen lisättiin kuumaa vettä. Näin syntyi americano. Se laimensi mukavasti vahvaa espresson makua ja toi tarjolle isomman kupin kahvia turistien juotavaksi. Monet turistit olivat amerikkalaisia, mistä nimi americano myös juontaa.

Italialaisten mielestä turistit olivat ihan hulluja, sillä halusivat laimentaa kahvinsa vedellä. Mutta turistit olivat tyytyväisiä ja pystyivät näin nauttimaan kahvinsa sopivan makuisena. Kahviin voi halutessaan lisätä maitoa ja sokeria, vaikka maidon sisältämille kahveille on myös oma listansa, johon lukeutuu muun muassa cafe latte, cafe macchiato, cafe breve ja cortado. Mustan kahvin ystäville americano on täydellinen vaihtoehto. Americano valmistetaan siten, että ensin kuppiin kaadetaan normaali annos vahvaa espresso kahvia. Kahviloissa kuumaa vettä voidaan lisätä samasta koneesta millä kahvi on tehty ja kotona sen voi lisätä suoraan vedenkeittimestä. Veden määrä vaihtelee paljon yleensä kupin koon mukaan.

Lungo muistuttaa myös americanoa, mutta se valmistetaan siten, että normaaliin espressoon annetaan valua enemmän vettä jo sen tekovaiheessa. Caffé crema valmistetaan myös samalla menetelmällä kuin lungo. On hyvä tietää näiden kahvien nimet, jotta seuraavalla ulkomaanreissulla ei tarvitse arvailla mitä kahvia listasta tilaa.

Tags: