Realtor logo
post cover

Viime kesän – ja mitä luultavimmin tulevankin kesän – hitti on kylmäuutettu kahvi, joka rantautui Suomeen Yhdysvalloista, jossa se on ollut suosittu trendijuoma jo useita vuosia. Kylmästä kahvijuomasta tulee helposti mieleen jääkahvi, mutta kylmäuutettu kahvi on aivan oma juomansa. Jääkahvi valmistetaan jäähdyttämällä tavallista kahvia jääpaloilla, mutta kylmäuutettu eli cold brew -kahvi valmistetaan nimensä mukaisesti hitaasti uuttamalla kylmään veteen.

Kylmän kahvijuoman valmistaminen on helppoa, mutta vaatii kärsivällisyyttä

Maku tarttuu hitaammin kylmään kuin kuumaan veteen, joten valmistusprosessi on huomattavasti pidempi. Herkkujuomaa saa lähes kaikista kahviloista ja valmiina pulloissa myös ruokakaupoista. Tätä kuumien päivien herkkua on kuitenkin helppo valmistaa myös itse, jos vain jaksaa odotella yön yli. Hyvä puoli valmistamisessa on myös se, että tässä on todella vaikea epäonnistua. Tarvitset ainoastaan kylmää tai huoneenlämpöistä vettä, suodatinastian, laadukasta kahvia ja aikaa.

Kylmäuutetun kahvin valmistaminen kestää vähintään kahdeksan tuntia, sillä tätä lyhyemmässä ajassa kylmään veteen ei ehdi liueta tarpeeksi kahvin aromeita. Osa kylmäuutetun kahvin ystävistä on kuitenkin sitä mieltä, että juoma on parhaimmillaan kun sen annetaan tekeytyä 14 tai 24 tunnin ajan. Kylmäuutetun kahvin valmistukseen ei tarvita erikoisvälineitä, vaan esimerkiksi tavallinen pressopannu sopii tähän tarkoitukseen mainiosti. Juoman kannattaa antaa tekeytyä jääkaapissa.

Valmistus onnistuu pressopannussa tai vaikka kulhossa

Mikäli kylmäuutettua kahvia valmistaa pressopannussa, kannattaa kannun mäntä painaa alas vasta silloin, kun juomaa aletaan nauttia ensi kertaa. Tämän jälkeen jäljelle jääneen kahvin voi säilöä esimerkiksi lasipullossa jääkaappiin, jossa se säilyy hyvänä jopa viikon. Osa kahvin valmistajista käyttää tarkoitukseen liottamalla suodatinkahvia kulhossa, joka on täytetty vedellä. Jos juomaa valmistaa tällä menetelmällä, tulee kahvi lopuksi suodattaa. Tähän soveltuu parhaiten suodatinkangas, sillä tavallinen suodatinpussi saattaa mennä liian helposti tukkoon. Pressopannun etu on, että juomaa ei tarvitse erikseen enää suodattaa, vaan kannusta saa kaadettua valmista juomaa suoraan pulloon tai lasiin.

Sekoita kahvista haluamasi kesäjuoma

Kun juoma on uutettu valitulla tavalla, voi sitä käyttää pohjana haluamalleen kahvijuomalle. Uuttamalla valmistettu kahvi on sen verran tiivistä tavaraa, ettei sitä yleensä juoda sellaisenaan vaan juomaa jatketaan valinnan mukaan esim. vedellä, maidolla, kauramaidolla tai kermalla. Maun mukaan juomaa voi makeuttaa tai siihen voi lisätä erilaisia makusiirappeja. Sekoitussuhteena toimii yleensä hyvin yksi osa kahvia ja kaksi osaa vettä tai maitoa.

Pehmeää ja matalahappoista makeutta

Kylmäuutetusta kahvista saa todellisia herkkujuomia, sillä sen maku on vahva, mutta pehmeämpi kuin tavallisessa kahvissa. Kahvissa on luontaista makeutta ja se on tavalliseen kahviin verrattuna matalahappoinen. Kylmäuutetun kahvin valmistamiseen kannattaa käyttää tummapaahtoista kahvia ja jauhatusasteen tulisi olla melko korkea. Jos kahvin jauhaa itse, kannattaa se jättää mahdollisimman karkeaksi. Valmiiksi jauhetuista kahveista tässä toimii hyvin pannujauhatus.

Kylmäuutettua kahvia valmistaessa kannattaa ottaa huomioon, että kahvipapuja kuluu melko runsaasti eli tähän juomaan ei kannata käyttää kaikista kalleimpia papuja.

Kokeile juomissa kahvijääpaloja

Kylmäuutettu kahvi toimii mainiosti myös jääpalojen muodossa. Jos kaadat juomaa jääpalamuotteihin ja laitat ne pakastimeen, saat seuraavaa juomaa varten käteviä jääpaloja, jotka eivät kuitenkaan laimenna kahvia. Nämä käyvät toki myös tavallisen jääkahvin valmistukseen.

Miten valmistan itse kylmäuutettua kahvia?

Kuten mainittua, juoman valmistaminen itse on äärimmäisen helppoa. Kerralla kannattaa tehdä suurempi satsi, jolloin juomasta voi nauttia monta päivää eteenpäin. Suhdeluku 3/16 toimii tässä hyvin eli kolme desiä jauhettuja kahvipapuja ja 16 desilitraa vettä. Monissa ohjeissa kahvin määrä on vielä tätäkin suurempi ja kannattaa rohkeasti kokeilla, millä määrillä syntyy juuri omaan makuun sopivaa juomaa.

Tags: