Realtor logo
post cover

Kahvi on monella tavalla ylellisyystuote ja sen keittämisestä ja nauttimisesta voi halutessaan tehdä hyvinkin pikkutarkkaa taidetta. Suomalaisten kahvinjuontitavat ovatkin muuttuneet melkoisesti vuosien varrella, mutta kansamme rakkaus kahviin on säilynyt vahvana. Suomalaiset ovat olleet vuosia maailman ahkerimpia kahvinjuojia ja keskiverto suomalainen kuluttaakin päivässä jopa neljä tai viisi kuppia tätä herkkujuomaa. Kahvista onkin tullut monella tavalla suomalaisten kansallisjuoma, jota nautitaan pitkin päivää kaikissa mahdollisissa sosiaalisissa tilanteissa.

Kahvinjuonti muutoksen kourissa

Kahvinjuonti muutoksen kourissa

Ennen vanhaan kylään poikkeaville vieraille oli ehdottomasti tarjottava kahvia, tai muuten vieras saattoi päätellä, ettei ollut tervetullut kotiin. Nykyään sääntö ei ole aivan yhtä ehdoton ja erityisesti nuoremman väen keskuudessa vieraille saatetaan tarjota yhtä lailla esimerkiksi viiniä tai drinkki. Silti kahvia juo eri tilanteissa suuri osa suomalaisista.

Kahvia myös nautitaan eri tavoin kuin ennen ja yhä useammin take away -muodossa. Tämäkin on uutta kehitystä, sillä ennen vanhaan ei ollut lainkaan sopivaa juoda tai ruokailla kadulla. Samalla kahvinjuonnista on tullut aiempaa arkipäiväisempää, mutta toisaalta on kehittynyt todellinen kahvihifistelijöiden joukko, joka on valmis tilaamaan haluamansa kahvin ulkomailta asti ja käyttämään sen valmistukseen aikaa ja vaivaa.

Oma kahviharrastukseni alkoi toden teolla muutama vuosi sitten, kun aloin vihdoin kiinnittää huomiota siihen, miltä juomani kahvi maistui. Yllättävän kauan siihen meni, sillä kahvia on tullut nautittua reilusti yli 15 vuotta. Se on kuitenkin ollut lähinnä toimistokahvia tai kotona opiskelijabudjetin kahvinkeittimellä. Olen aina aikuisiällä juonut kahvia, mutta enemmän tavan takia kuin siksi, että se kuuluisi lempijuomiini. Eräänä kesänä kokeilin kuitenkin cold brew -kahvia ja huomasin sen maistuvan paljon pehmeämmälle ja makeammalle kuin tavallisesti nauttimani suodatinkahvi. Tästä alkoi innostukseni vertailla muutenkin nauttimieni kahvien makuun. Onhan niissä eroa, kun kerrankin pysähtyy oikeasti maistamaan.

Cupping eli cup tasting auttaa alkuun

Hankin kotiin mutteripannun ja maidonvaahdottimen, kokeillen erilaisia maidon ja kahvin yhdistelmiä. Huomasin myös, että erilaiset kahvilaadut todella maistuvat erilaisilta. Kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta minulle tämä oli itse asiassa uusi huomio.

Cupping eli cup tasting auttaa alkuun

Kahvin maistelua kutsutaan nimellä cupping, joka tulee englanninkielen sanoista cup tasting. Tämä on tietenkin olennainen osa mm. kahvin myyjien, kasvattajien ja paahtajien työnkuvaa, mutta erittäin antoisaa toimintaa myös kahviharrastajalle. Cupping-tilaisuuksia järjestetään toisinaan eri paahtimoissa ja kahviloissa, mutta toki kahveja voi maistella myös kotioloissa.

Kotona maisteltavaksi kannattaa valita kahveja, jotka on paahdettu 1-3 päivää ennen maistelua. Näin tuoretta kahvia ei löydy kaupasta ihan helposti, mutta yritä löytää uusin mahdollinen paketti. Parhaiten maisteltavaksi sopivat vaaleapaahtoiset kahvit, sillä niissä kahvin oma maku erottuu parhaiten. Valitse mielellään pannujauhatuskarkeus. Tätä kahvia mitataan sitten kuusi grammaa yhteen desilitraan kuumaa vettä ja kokeilemalla voit löytää vielä itsellesi paremmin sopivan kahvin ja veden suhteen.

Mittauksen jälkeen kahvipavut jauhetaan ja saat tuoksusta ensimmäisen kokemuksen kahvin

Mittauksen jälkeen kahvipavut jauhetaan ja saat tuoksusta ensimmäisen kokemuksen kahvin mausta. Tähän hetkeen kannattaa keskittyä ja todella miettiä, miltä jauhettu kahvi tuoksuu. Tämän jälkeen lasiin voi lisätä kuuman veden, jonka tulisi olla noin 92 asteista. Huomaat, että vesi muuttaa kahvin tuoksua. Vesi nostaa jauhetun kahvin pinnalle, jolloin sitä on helpompi haistaa. Pinnalta kuoritaan purut pois joko teelusikalla tai erityisellä cupping-lusikalla. Sekoita vielä juomaa pohjasta asti ja huomaat uusien aromien nousevan pintaan. Lopuksi juomaa päästään maistamaan ja se kannattaa tehdä hyviä tapoja uhmaten reippaasti ryystäen, sillä näin kahvin aromit leviävät makunystyröille. Sitten vain kirjaamaan ylös omat havainnot ja mieltymykset.

Kahvin kuluttajasta kahviharrastajaksi

Minusta on siis tullut juurikin mainitsemani kahvihifistelijä ja kahvista suuri nautintoni. Tuntuu ehkä vähän oudolta, etten kiinnittänyt asiaan mitään huomiota aiemmin, ja nyt tuntuu etten pysty nauttimaan enää lainkaan huonosta kahvista. Toisaalta olen samanlainen kaikkien harrastusteni kanssa. Aloitin muutama vuosien sitten myös erilaisten strategiapelien opettelun ja innostuin niistä niin, että vietän nykyään vapaa-aikani kaikista mieluiten pelien parissa Pelitykissä tai Pokerstarsilla. Onneksi harrastukset sopivat hyvin yhteen, joten pääsen palautumaan rankasta työpäivästä maistuvan kahvikupillisen ja hauskojen pelien parissa. Kahviharrastuksesta on onneksi innostunut myös puolisoni, sillä muuten voisi olla vaikea perustella hieman hinnakkaampien kahvien tilailua ja sitä, miksi kahvin valmistaminen onkin yhtäkkiä niin tarkka prosessi. Mikäs sen mukavampaa, kuin löytää uusia nautintoja elämään.

Erikoiskahvittelukulttuuri toimii myös kotona

Kahviharrastus on johtanut myös siihen, että kyllästyin vihdoin mutteripannun ja induktiolieden hankalaan yhdistelmään ja aloin etsiä oikeaa espressokonetta. Lopulta sellainen löytyikin käytettynä ja onnekseni myyjä oli alan todellinen asiantuntija, sain nimittäin kaupan yhteydessä hyvin yksityiskohtaisia neuvoja koneen käyttämiseen ja neuvoja, miten kahvista saa maun parhaiten irti. Mielenkiintoista on myös, että kahvi on koneesta huolimatta joka kerta vähän eri makuista. Kokeilen mielelläni eri kahvilaatuja ja tällä hetkellä olen käynyt niitä läpi varmasti kymmeniä.

Erikoiskahvittelukulttuuri toimii myös kotona

Samalla olen kahviharrastuksen myötä onnistunut elvyttämään hieman modernimman kahvittelukulttuurin, sillä teen mielelläni vierailleni kaikenlaisia erikoiskahveja. Ystävät ovatkin alkaneet piipahtaa kylässä yhä useammin sopiviin kahviaikoihin ja osaavat jo tilata tältä kotibaristalta tarkasti haluamansa. Seuraava askel on oppia tekemään kahveista todellisia taideteoksia, joten keväällä odottaa latte art -kurssi.

Sen verran oma innostus on kuitenkin ehtinyt jo hiipua, että erikoiskahveja valmistan itselleni ja puolisolle lähinnä viikonloppuisin. Arkisin turvaudumme nopeampaan suodatinkahviin, jonka valmistusaika sopii paremmin aamu-unisten ihmisten rytmiin. Siinäkään en pysty enää tyytymään ihan mihin tahansa hyllystä käteen osuneeseen kahvipakettiin, vaan omat mieltymykset ovat selvästi erottuneet. Alan siis vihdoin ymmärtää, miten kahvi voi todellakin olla nautintoaine, sen lisäksi, että sen avulla aamu lähtee aika paljon paremmin käyntiin.

 

Tags: